kvestori = Antiikin Rooman virkamies. Kaksi tärkeintä kvestoria olivat vastuussa valtionarkistosta ja -rahastosta, muut palvelivat sotajoukkoja komentavia päälliköitä tai provinssien käskynhaltijoita.
preetori = lat. praetor, antiikin Rooman virkamies, joka hoiti tuomarin tehtäviä ja oli arvoasteikossa lähinnä konsulia.
tribuuni = Antiikin Roomassa eri viranomaisten nimitys. Merkittävimmät tribuunit olivat kansantribuunit
sekä legioonien varsinaiset päälliköt, sotatribuunit.
tooga = lat. toga, roomalaisten viittamainen vaatekappale. Ylhäisimpien virkamiesten tooga oli valkoinen ja purppurareunuksinen. Tooga laskostettiin taidokkaasti monin tavoin.
triumviraatti = kolmen miehen liitto. Rooman valtakunnassa ns.
ensimmäisen triumviraatin solmivat Caesar, Pompeius ja Crassus 60 eKr.
diktaattori = alk. poikkeuksellisessa tilanteessa Rooman tasavallan johtoon määräajaksi valittu virkamies, joka sai toimikautenaan käyttää rajoittamatonta valtaa. Nyk. nimitystä diktaattori käytetään diktatorisesti hallitun valtion todellisesta päämiehestä; määräilevästi tai komentelevasti käyttäytyvä henkilö.
konsuli = antiikin Rooman virkamies. Muinaisen Rooman tasavallan johdossa oli kaksi vuodeksi kerrallaan valittua konsulia, joiden tehtäviin kuului kansankokousten koollekutsuminen ja johtaminen, puheenjohto senaatissa ja armeijan ylin johto. Alk. konsulit olivat
patriiseja (eli aatelisia), mutta vuodesta 367 eKr. toinen saattoi olla plebeiji
(eli aateliton). Keisariajalla konsulinvirka oli lähinnä vain ylhäisöön kuuluvalle suotu korkein huomionosoitus.
käskynhaltija = valtakunnan tiettyyn osaan nimitetty, usein hallitsijaa itseään edustava ylin hallinnollinen tai sot. viranomainen.
provinssi = antiikin Roomassa Italian ulkopuolella sijainnut hallintoalue; nyk. epäitsenäinen hallintoalue, maakunta, lääni, myös
yleensä maaseutu pääkaupungin vastakohtana.